Peruskurssit

Syksyn 2009 peruskurssin oppeja hiotaan.

Jigoro Kano loi judon kolme pääperiaatetta: joustamisen, maksimaalisen tehon ja yhteisen hyvän periaatteen. Näillä kaikilla on sekä judon harjoitteluun että yksilön elämiseen yhteisön jäsenenä laajemminkin vaikuttava ulottuvuutensa.

Judo sisältää monipuolisen fyysisen harjaantumisen kannalta hyviä liikkeitä ja liikesarjoja, joita harvoin esiintyy jokapäiväisessä elämässä. Judo on hyvin suuressa määrin kokemusperäistä liikkeen lakien oppimista. Näiden liikesarjojen perusteiden oppiminen on pohja judolle.

Peruskurssit kestävät n. 3,5 - 4 kk ja sen aikana opitaan perusasioita judosta; ukemi (kaatuminen), sidontoja, heittoja sekä judokäytökseen kuuluvia asioita. Kurssin lopussa suoritetaan keltainen vyö, jonka jälkeen judoharrastus vasta varsinaisesti alkaa! Peruskurssin jälkeen on valittavana ohjattuja harjoituksia viisi kertaa viikossa, lisäksi käytettävissä on vapaaharjoitusvuoroja.

Peruskurssi soveltuu myös sellaisille judokoille, jotka ovat pitäneet taukoa lajista ja haluavat aloittaa judon uudelleen. Voit tulla kertaamaan vanhaa ja siirtyä yleisiin harjoituksiin, kun siltä tuntuu.

Mitä judon harrastamiseen tarvitaan?

Iloista ja innostunutta mieltä sekä judopuku ovat tarpeen. Ensimmäisellä kerralla verkkarit tai vastaavat käyvät, mutta puku (judogi) on välttämätön heti ensimmäisten kertojen jälkeen. Lisäksi tarvitaan vakuutus, joka sisältyy peruskurssin kurssimaksuun.

Tutustu myös Suomen Judoliiton aloittelijan oppaaseen.
 

Koska kursseja järjestetään?

Lasten ja nuorten peruskurssimme alkavat vuosittain elo-syyskuussa. Seuraava kurssi alkaa 20.8.2023.

Aikuisten peruskurssi pyörii ns. rullaavasti eli voit tulla mukaan milloin vain syyskauden alkamisen jälkeen. Syyskausi alkaa 10.8.2023.

Voit ilmoittautua kurssille jo ennakkoon tästä.

Lisää aikuisten ja lasten peruskursseista sekä muksujudosta vasemmalta valikon linkeistä.


Lisätietoja kursseja koskeviin kysymyksiin tai mahdollisiin tarkennuksiin saat vastauksen osoitteesta: info(at)chikara.fi