"Tahto on voiton avain"
Jigoro Kanon yhtenä judon kolmesta harjoittelumotiivien perusteesta oli, että judon harjoittaja tulisi taitavaksi kilpailuissa, ja Kano painottikin sääntöjen puitteissa käytäviä judokilpailujen (shiai) merkitystä.
Chikara on alkuvuosistaan lähtien tullut tunnetuksi kilpaseurana. Chikaraa voidaan pitää Suomen menestyneimpänä judoseurana, sillä onhan Chikaralla 10 voittettua joukkue -suomenmestaruutta sekä lukuisia SM-mitaleita. Chikaran Juha Salosen nimissä on myös edelleen kaikkien aikojen paras kansainvälinen kisamenestys. Juhalla on MM-pronssin ja Euroopan mestaruuden lisäksi tukku Suomen mestaruuksia ja hyviä arvokisasijoituksia vuosien varrelta.
Judossa kilpaileminen voidaan aloittaa melko nopeasti jo muksujudon jälkeen, kun ukemit opittu ja lapsella on halu lähteä kilpailuihin. Lasten ja nuorten kilpailusäännöt poikkeavat hieman aikuisten kilpailuista mm. otteluajan suhteen, myös käsilukot ja kuristukset ovat kiellettyjä. Kaikista judokoista ei tule huippukilpailijoita, mutta jokaisen judokan olisi hyvä käydä edes kerran elämässään kilpatatamilla kokeilemassa miltä kilpaileminen tuntuu.
Oheisessa Risto Karvosen tekemässä helppolukuisessa oppaassa on aloittevalle kilpailijalle ja nuorten kilpailijoiden vanhemmille hyviä vinkkejä.
Käytännön ohjeita kaikille aloitteville kilpailussa kävijöille (Risto Karvonen, Järvenpään Akagi, 2009)
Chikara panostaa vahvasti nuorten judokoiden tavoitteelliseen valmennukseen ja kilpailuihin. Seura mahdollistaa nuorten osallistumisen mahdollisimman moniin hyviin turnauksiin ja valmennusleireihin.
Kilpailuissa menestyminen edellyttää judokalta monia eri ominaisuuksia, joita ei voi saavuttaa ilman kovaa harjoittelua niin tatamilla kuin sen ulkopuolellakin. Ottelemaan voi oppia vain ottelemalla ja ottelun voittamaan tekniikan ja taktiikan yhteensovittamisella, mutta menestymiseen tarvitaan ennen kaikkea halua. Tahto on voiton avain.
Käytännön ohjeita kaikille aloitteville kilpailussa kävijöille (Risto Karvonen, Järvenpään Akagi, 2009)