Juha Salonen

Juha (Pupu) Salonen

Juha "Pupu" Salonen on eräs Suomen menestyneimmistä kilpajudokoista. Juhan meriittilista on pitkä. Hänen arvokisamenestyksensä alkoi nuorten EM-kisoista Skotlannista vuonna 1979. Näistä Edinburgin kisoista hän nappasi pronssia. Sama sijoitus tuli taas heti seuraavan vuoden nuorten EM-kisoista Lissabonista, Portugalista. Vuonna 1981 tapahtui varsinainen läpimurto aikuisten sarjassa. Juha voitti pronssia raskaassa sarjassa Hollannin Maastrichissa EM-kisoissa. 

Pariisin EM-kisoissa vuonna 1983  ja Norjan Hamarin EM-kisoissa vuonna 1985 Juha oli pronssilla. Kotikisat Helsingin EM-kisoissa oli yksi uran huippuhetkiä; Euroopanmestaruus kotiin! Vuoden 1991 MM-kisojen viides tila Barcelonassa (Espanja) oli myös todella kova saavutus. Juhalla on henkilökohtaisia Suomenmestaruuksia yhdeksän, lisäksi löytyy joukkuesuomenmestaruuksia ja mm. British Judo Openin voitto. Olympialaisissa Juha on edustanut Suomea kolme kertaa; Los Angelesissa 1984, Soulissa 1988 ja Barcelonassa 1992. 

Henkilökohtaisen uransa jälkeen Juha Salonen toimi kymmenen vuotta Suomen judoliiton päävalmentajana. Päävalmentajana hän oli olympialaisissa joukkueensa mukana Atlantassa 1996 ja Sydneyssa 2000. Päävalmentajan uran jälkeen hän huolehti Chikarassa valmennusasioista, ohjasi harjoituksia, ja toimi yleisenä "puuhamiehenä".