Muksujudoa yhdessä aikuisen kanssa
Judo sopii myös pienille lapsille. Muksujudon voi osallistua 4-6 vuotiaana aikuisen kanssa eli voisimme puhua myös lapsi-aikuis- tai perhejudosta, mutta Chikarassa kutsumme tätä pienimmille suunnattua harrastusta muksujudoksi. Lapsen kanssa voi osallistua yhdessä vanhemman, isovanhemman, huoltajan tai vaikkapa kummin kanssa!
Aivan pienimmät opettelevat judoa leikin ja kisaamisen varjolla unohtamatta judon periaatteita hyvistä käytöstavoista ja toisen kunnioittamisesta. Iän karttumisen myötä opetellaan vaikeampia asioita. Muksujudo kehittää lapsen motoriikkaa ja kordinaatiota sekä oikeanlaista rohkeutta tehdä uusia asioita, auttaen näin lapsen kokonaiskehitystä.
Aloittaminen on helppoa
Muksujudossa ei tarvita judopukua (judogi). Varusteiksi molemmille riittävät pehmeästä materiaalista olevat pitkälahkeiset housut ja pitkähihainen paita, joissa ei ole vetoketjuja eikä huppua. Pyyhe on tietenkin hyvä olla myös mukana. Mikäli judogi on periytynyt vanhemmilta sisaruksilta, serkuilta tai ystäväpiiristä, niin sitä voi hyvin käyttää. Mitä nuorempana judogiin tottuu, sen luontevampaa sen käyttö on.